top of page
  • Writer's pictureAntti Horttana

Basso: Soittotekniikoiden pikakurssi

Updated: Mar 15, 2023

Kirjoituksen sisällysluettelo:

 

Esipuhe:


Tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa erittäin pikainen katsaus tyypillisimpiin bassonsoittotekniikoihin ja niiden ominaiseen soundiin. Kärsimättömimmät voivat klikata suoraan alle minuutin kestäviin videoihin ja jättää tekstuaaliset jorinani sikseen. Tekstissä kuitenkin annan tekniikoista hieman lisätietoa, mitä en halunnut videoihin tunkea pituutta tuomaan. Tarkoitus ei ole opettaa tekniikoita tässä sen tarkemmin, vaan ainoastaan antaa pieni pintaraapaisu basistien työkaluvalikoimaan. Kun tekniikoista on saanut tästä alustavan tiedon, voi niitä jatko-opiskella omatoimisesti tai tulla vaikkapa bassotunnille mielenkiintoa ja kysymyksiä täynnä! **Vink-vink**


Kommenttikenttä on keskustelua varten, joten jos asiaa on, niin laitahan kirjoittaen!

 

Sormitekniikka:

Ilman sen tarkempaa tutkimusta uskallan väittää, että sormisoitto on yleisin tapa lähestyä basson soittamista. Sormin saatavaa soundia voi kuulla likipitäen jokaisessa musiikkityylissä niin iskelmästä djenttailuun, ja siksi jokaisen basistin on hyvä hallita tästä tekniikasta vähintäänkin perusteet.


Sormin soitettuna soundi on verrattain pyöreä, pehmeä ja paksu, mutta se ei tarkoita, etteikö sormin voisi saada kolisevaa ja agressiivista soundia oikeanlaisella tekniikalla. Soittamattomien kielten demppaaminen (sammuttaminen) on helppoa, sillä vasen käsi sammuttaa soitettavasta kohdasta katsottuna ohuemmat/korkeammat kielet, ja oikean käden sormet laskeutuvat soitettaessa paksummalle kielelle estäen sen tahattoman soinnin. Niinpä sormisoitto on sekä monipuolinen, että helposti "puhdas" tapa soittaa.


Tässäpä muutama tunnettu sormin soittava basisti ja jokin heihin liittyvä bändi:


Lauri Porra (Stratovarius)

Kai Pulliainen (Agents)

Jaco Pastorius (Weather Report)

John Patitucci (The Chick Corea Electric Band)

John Myung (Dream Theater)

Geddy Lee (Rush)


 

Plekutekniikka:

Yleinen bassottelutyyli on plektran eli plekun (pick) käyttö kielten soittamiseen. Soundillisesti plekutus saa aikaan melko agressiivisen ja kirkkaan soundin, jonka alukkeen (attack) napse ja kolina on maistunut usein rokkareille, metalli-ihmisille sekä djentin soittajille. Mikään ei kuitenkaan estä plekun käyttöä myös muussa musiikissa, tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa The Beatles -yhtyeen Paul McCartney tai rytmikkäästi funkkaileva Bobby Vega.


Teknisesti plekusoitto voi olla joillekin helpompi tapa lähestyä nopeampia riffittelyjä kitaran rinnalla, mutta tämä ei ole mikään universaali totuus. Plekutekniikan haasteena on soittamattomien kielten demppaus (sammutus) etenkin paksumpien/matalampien kielten puolella, koska sormitekniikasta poiketen ne voivat väristä vapaasti vasemman käden niistä irtaantuessa. Tämän "demppaushaasteen" voittamiseen on olemassa keinot, mutta plekulla puhtaasti soittaminen vaatii mielestäni vähän enemmän työtä ja harjoittelua kuin vaikkapa sormisoitto.


Tässä jokunen tunnettu plekuttajabasisti bändeineen:


Cisse Häkkinen (Hurriganes)

Nolly Getgood (Periphery)

Paul McCartney (Beatles)

Bobby Vega (Bobby Vega)

Mike Dirnt (Greenday)

Lemmy Kilmister (Motörhead)


Sivun alkuun!

 

Slap-tekniikka:

Nykyään suurta suosiota basistien keskuudessa siemaileva bassottelutekniikka, släppäys, on soittotekniikoista ehkäpä perkussiivisin. Lyhyesti ja pelkistetysti selitettynä siinä lyödään kieliä oikean käden peukalolla ja riuhdotaan, nyhdetään, revitään (keksi itse parempi termi) ohuempia kieliä etu- ja/tai keskisormella. Soundi on kirkas ja nuottien alukkeet (attack) ovat erittäin korostuneita. Tyypillisimmin peukutusta on tavattu kuulla erilaisissa funk-yhteyksissä, mutta se on levinny viimeisten vuosien aikana liki kaikkialle, jopa metalliin ja djenttiin.


Tyylin isäksi on nimitetty herrasmiestä nimeltä Larry Graham, ja videolla esittämäni esimerkkiriffi on kuulemani mukaan ensimmäinen koskaan levytetty slap-bassoriffi. Kappaleen esittäjänä Sly & The Family Stone ja kappale Thank You.


Slap basso on soittoteknisesti vaativa laji, sillä sen vaatiman rentouden omaksuminen ja peukun osumatarkkuuden hiominen vaatii lukuisia toistomääriä. Lisäksi slap-tyyli vaatii monien riffien osalta myös vasemmalla kädellä erilaisia perkussiivisia lätkyttelyjä ym. tekniikoita, jotka kaikki pitää saada rullaamaan lihasmuistista. Laji on vaativa, mutta myös palkitseva.


Tässä pientä listaa tunnetuista släp-artisteista esimerkkikappaleineen:


Marcus Miller (Power)

Flea (Aeroplane)

Larry Graham (Hair)

Toby Peterson (It Doesn't Matter) Victor Wooten (You Can't Hold No Groove) Les Claypool (Tommy the Cat)


Sivun alkuun!

 

Täppäystekniikka:

Täppääminen (tapping) ei kuulu kaikkein oleellisimpiin bassottelutekniikoihin, mutta sen mukanaan tuomat mahdollisuudet ovat hyvä syy tekniikan tiedostamiseen ja perusteiden osaamiseen. Täppääminen tarkoittaa sävelten soittamista otelaudalta näppäilykäden sormella lyöden/täpäten.


Täppääminen mahdollistaa sävelten soittamisen sieltä, minne vasen käsi ei yletä. Sitä käytetään mm. sointujen ja arpeggioiden muodostamiseen, melodioiden soittamiseen vasemman käden soittaessa matalia säveliä, sekä vaikkapa osana nopeita soololinjoja.


Tässä muutama soittaja kipaleineen, missä täppäystä voi kuulla käytännössä:


John Myung (Scarred) Stuart Hamm (Flow My Tears)

Antti Horttana (TRAUMA) Victor Wooten (Bassosoolo)


Sivun alkuun!

 

Huiluäänet:

Huiluääni (harmonics) voi olla terminä hieman harhaanjohtava, sillä tekniikalla ei ole mitään tekemistä huilun kanssa. Huiluääniä voi soittaa kaikkialta, missä kieli jakautuu useaan yhtä pitkään osaan.


Luonnollinen huiluääni (natural harmonic) saadaan aikaan siten, että vasemmalla kädellä kielestä pidetään yhdellä sormella kiinni kevyesti, painamatta sitä kuitenkaan nauhaan asti kiinni. Esimerkkivideolla mainittu keinotekoinen huiluääni (artificial harmonic/pinch harmonic) taas saadaan aikaan siten, että vasemmalla kädellä valitaan sävel normaalisti otelaudalta, ja oikealla kädellä tehdään sama kuin mitä vasen tekee luonnollista huiluääntä soitettaessa, samalla silti näppäillen kieltä toisella sormella.


Keinotekoinen huiluääni on basisteilla superharvinainen elementti, kun taas kitaristit tekevät niitä jatkuvasti mm. metallimusiikissa. Luonnollinen huiluääni sen sijaan on suhteellisen arkipäiväinen mauste basistien musiikillisessa maustekaapissa.


Seuraavassa esimerkkejä kielen jaoista, niiden sijainnista otelaudalla ja sointisuhteesta vapaaseen kieleen:


1/2 aka kielen puoliväli (12. nauha, oktaavi)

1/3 (7. nauha, oktaavia korkeampi kvintti)

1/4 (5. nauha, 2 oktaavia)

1/5 (about 4. nauha, suuri terssi)

1/6 (3,2. nauha, 2 oktaavia korkeampi kvintti)

1/7 (2,7. nauha, 2 oktaavia korkeampi pieni septimi)

1/8 (2,25. nauha, 3 oktaavia)

jne. jne..


Huiluäänten sävelet määräytyvät aina soitettavaan vapaaseen kieleen nähden, eli jos huilu ääni soitetaan G-kielen 5. nauhalta, soiva sävel on G kaksi oktaavia korkeammalta, 7. nauhalta soitettuna soiva sävel on D noin puolentoista oktaavin päästä, jne..


Tässä muutama tunnettu huiluääniä hyödyntävä basisti ja kappale, missä tekniikkaa voi muunmuassa kuulla käytettävän:


Steve Bailey (A Chick From Corea)

John Myung (Lifting Shadows off a Dream)

Jaco Pastorius (Portrait of Tracy)

Victor Wooten (Amazing Grace)


Sivun alkuun!

Recent Posts

See All

Basso: Efektien alkeet

Tässä kirjoituksessa annan ehdotuksia miten efektien maailmaan on nykyään hyvä sukeltaa. Syventäviä kysymyksiä voi heittää kommentteihin! Suositus 1: Multiefekti Suosituksia 2: Yksittäisiä vaihtoehtoj

Comentários


bottom of page